Kuulokoje on korvaan sijoitettava apuväline, jonka ansiosta huonokuuloinen kuulee. Kuulokoje ei tee kuulosta normaalin tasoista, mutta siitä on silti huomattavan iso apu huonokuuloiselle!
Kuulokojeen hankinta tulee ajankohtaiseksi, kun huomaat ettet saa enää selvää ympäristöstäsi kuuluvista äänistä, kuten ennen. Sinulle saattaa esimerkiksi tulla tarve laittaa televisiota kovemmalle tai vaikuttaa siltä, että kaikki mumisevat puhuessaan. Kuulet tavallaan, mutta et saa enää kunnolla selvää. Kuulokojeen hankintaprosessi alkaa siitä, että marssit lääkärin puheille, joka ohjaa eteenpäin tarkempiin kuulontutkimuksiin.
Huonokuuloisuutta on eri asteista. Lisäksi oikean ja vasemman korvan välillä voi olla suuriakin eroja. Kuulokoje myönnetään, jos kuulotestien perusteella kuulon alenema on vähintään 30 desibeliä paremmassa korvassa. Kuulokojeet suositellaan hankkimaan molempiin korviin.
Riittävän kuulonaleneman lisäksi kuulokojeen saantiin vaikuttaa korvan ominaisuudet, millaisia aktiviteetteja omassa elämässä on sekä esimerkiksi se, kuinka kykenevä on käsittelemään pieniä laitteita. On tärkeää, että asiakas on motivoitunut hankkimaan ja käyttämään kuulokojeita.
Kysymys kuuluukin: mistä kuulokojeen voi hankkia? Ja mistä se kannattaa hankkia?
Kuulokojeet voi hankkia joko yksityiseltä kuuloalan yrittäjältä tai julkiselta puolelta, eli hyvinvointialueen kuulokeskukselta.
Kuulokojeen hankkiminen julkiselta puolelta on simppeliä ja jokainen on oikeutettu tähän, kun kuulotesteissä todetaan kuulon aleneman olevan vähintään 30 desibeliä.
Kuulokojeet valitaan saatavilla olevista malleista. Hyvinvointialueiden valikoima kuulokojeissa vaihtelee eikä ole mahdollista saada uusinta uutta teknologiaa. Tämä tarkoittaa sitä, että tarjolla on kaikkia erilaisia kuulokojeita (korvantauskoje, korvakäytäväkoje, ohutletkukoje, kuuloke korvassa koje, baha…), mutta ne ovat vain tiettyjen valmistajien kojeita ja useimmiten noin 3–4 vuotta sitten kehitettyjä malleja. Vanhemmista malleista huolimatta saat aina juuri sinun tarpeisiisi sopivat kuulokojeet.
Julkiselta puolelta kuulokojetta hankkiessa sinulle ei koidu kustannuksia. Laki sosiaali- ja terveydenhuollon asiakasmaksuista takaa sen, että lääkinnällisen kuntoutuksen apuvälineet sekä niiden sovittaminen, huoltaminen ja säätäminen ovat asiakkaille maksuttomia. Joissain tapauksissa lääkinnälliset apuvälineet voidaan korvata myös vakuutusyhtiön puolesta, jos vamma on aiheutunut ammatin vuoksi.
Julkisella puolella on kuitenkin valitettavan pitkät jonot. Hyvinvointialueiden välillä on eroja jonojen pituuksissa, mutta kannattaa varautua siihen, että pelkästään kontrollikäynti voi olla vasta puolen vuoden päästä ja siihen päälle itse kuulokojeen tilausaika.
Halutessasi voit hankkia kuulokojeen yksityiseltä, jolloin vältyt pitkiltä jonoilta. Nopeuden lisäksi yksityisellä puolella on paljon enemmän valinnanvaraa eri maahantuojien kuulokojeissa. Netin ansiosta voit vaivatta etsiä, mitkä yksityiset palveluntuottajat myyvät haluamasi valmistajan kuulokojeita. Lisäksi pystyt etukäteen maahantuojien sivuilta katsomaan, millaisia kuulokojeita ja ominaisuuksia heillä on valikoimissa tällä hetkellä. Yksityiseltä hankitut kuulokojeet ovat yleensä viimeisintä uutta teknologiaa.
On kuitenkin hyvä muistaa, että vaikka yksityiseltä hankittaessa valinnan varaa on enemmän ja erilaiset kuulokojeiden uudet toiminnallisuudet houkuttelevat, kuulokojeen valinnassa sinua ohjaavat myös yksityisellä puolella asiantuntijat, jotka käyvät tarkkaan läpi millainen kuulokojemalli ja tyyppi sopii juuri sinun kuulollesi ja korvallesi.
Yksityisellä puolella on paljon etuja, mutta se ei ole ilmaista lystiä. Julkisella puolella kulut korvataan, mutta yksityisellä puolella asia on toisin. Maksettavaksi tulee pattereiden ja suodattimien lisäksi tutkimukset, hoito, kuulokojeet, korjaukset ja huollot. Kuulokojeiden hinnat alkavat noin 2000 eurosta per koje. Kuulon kuntouttamiseksi suositellaan hankkimaan kojeet molempiin korviin. Suositus on, että kuulokojeet uusitaan 3-4 vuoden välein, mutta pidempikin käyttöaika on sallittu, kunhan kojeissa on edelleen riittävät säädöt kuulollesi ja kojeet toimivat ilman, että ne haittaavat arkea.
Kun kuulokojeen hankinta on tullut elämässäsi ajankohtaiseksi, sinun kannattaa punnita julkisen ja yksityisen sektorin välisiä eroja.
Julkiselta puolelta kuulokojeen hankkiminen on yleensä vaivatonta ja maksutonta, kunhan täytät tarvittavat kriteerit. Valitettavasti jonot voivat olla pitkiä ja saatavilla olevien mallien valikoima saattaa olla rajoitetumpi, mikä tarkoittaa, että saatat joutua odottamaan kauan aikaa ennen kuin saat tarvitsemasi laitteen.
Yksityinen puoli tarjoaa joustavuutta, nopeamman reitin kuulokojeen hankkimiseksi sekä laajemman valikoiman uusimpia malleja ja teknologiaa. On kuitenkin tärkeää huomioida, että yksityiseltä hankkiminen on kustannuksellisesti haastavampaa, sillä sinun on maksettava kaikki laitteet ja huollot itse. Kuulokojeen hinnat voivat vaihdella useiden tuhansien eurojen välillä riippuen laitteen mallista ja sen ominaisuuksista.
Yhteenvetona voidaan todeta, että sekä julkinen että yksityinen sektori tarjoavat omat etunsa ja haittansa kuulokojeen hankinnassa. Valinta riippuu omista henkilökohtaisista tarpeista, budjetista ja siitä, kuinka nopeasti haluat saada tai kuinka nopeasti tarvitset kuulokojetta. Molemmissa paikoissa sinua ovat vastassa alan asiantuntijat, joille on tärkeää auttaa ja tehdä arjesta helpompaa, joten siitä ei ole epäilystäkään ettetkö saisi hyvää palvelua niin yksityisellä kuin julkisellakin puolella.
Riippumatta valinnastasi on tärkeää muistaa, että kuulokoje parantaa merkittävästi elämänlaatuasi, joten kannattaa ottaa ensimmäinen askel kohti parempaa kuuloa!
Toimitusehdot
Tuotteiden hinnat on esitetty tuote-esittelyjen yhteydessä. Tuotteisiimme sisältyy arvonlisäveroa. Veroerittely näkyy ostoskorissa ja tilausvahvistuksessa. Meiltä saa tilata niin yksityishenkilöt, yritykset, tukkurit kuin yhdistyksetkin.
Yksityisasiakkaat voivat maksaa tilauksensa ostoskorissa valittavissa olevilla maksutavoilla.
Tällä hetkellä voit maksaa jo verkkopankeilla, luotto- ja pankkikorteilla, matkapuhelimella osamaksulla. Maksutapapalvelun tarjoaa OP:n Checkout.
Yritysasiakkaat voivat tilata laskulla 7pv netto, kun ensimmäinen tilaus on maksettu ennakkoon. Yritysmyynnin kohdalla olemme joustavia ja usein maksu- ja toimitustapa sovitaan tapauskohtaisesti.
Kotimaan toimitukset pyritään toimittamaan 3,90€ maksavalla 1-luokan kirjelähetyksenä. Tässä kuitenkin painoraja, joten seuraava hinta tulee eteen jo 120g ylittävästä kirjelähetyksestä. Mikäli asiakkaat tilaavat suuria eriä, ne toimitetaan asiakkaan niin halutessa mm: Postin Smartship pakettiautomaattiin ja asiakas saa tällöin txt-viestin kun lähetys on noudettavissa. Tämä toimitus kustantaa 5,90€ / lähetys.
Tilaus on onnistunut kun saat asiasta sähköpostiisi vahvistuksen.
Yritysmyynnissä vastaamme henkilökohtaisesti kaikkiin tilauksiin, jotta saamme rakennettua parhaan mahdollisen lopputuloksen.
Mikäli tilaus jää noutamatta, se palautetaan meille takaisin ja perimme tilaajalta 75€:n sanktiomaksun. Sanktiomaksu koostuu lähetyskuluista, pakkausmateriaaleista, sekä käytetystä ajasta. Tilattu tuote on aina ostopäätös.
Paristotukku kuuluu TMI: Agentti Autiosuon alaisuuteen. Haluamme tuottaa ykköstason palvelua kaikille asiakkaillemme, ja kaikki palaute meidän toiminnasta on kultaakin arvokkaampaa. Meihin tulee ottaa yhteyttä välittömästi silloin, kun kysyttävää ilmenee. Paras yhteydenotto tapa on täyttää "Ota yhteyttä"-kaavake www.kuulokojeparisto.fi sivustolta.
Asiakkaalla on oikeus peruuttaa kaupasta syntynyt sopimus 14 päivän kuluessa syytä ilmoittamatta. Peruuttamisen määräaika päättyy 14 päivän kuluttua.
Peruuttamisoikeuden käyttämiseksi asiakkaan on ilmoitettava meille päätöksestään peruuttaa sopimus yksiselitteisellä tavalla (esimerkiksi kirjeellä postitse, faksilla tai sähköpostilla). Peruuttamisen määräajan noudattamiseksi riittää, että asiakas lähettää ilmoituksen peruuttamisoikeuden käytöstä ennen peruuttamisajan päättymistä.
Paristot ovat kulutustavaraa, ja käytettyjä / avattuja pakkauksia ei korvata. Vain takuunalaiset palautukset huomioidaan. Mikäli olet "vanhingossa" tilannut arvokkaan erän tuotteita, ja haluaa perua tilauksen pyydämme olemaan heti yhteydessä asiakaspalveluumme.
Peruuttamisen vaikutukset
Mikäli asiakas peruuttaa kaupasta syntyneet sopimuksen, yritys palauttaa kaikki asiakkaalta saamat suoritukset, myös toimituskustannukset (paitsi lisäkustannuksia siitä, että asiakas on valinnut tarjoamastamme edullisimmasta vakiotoimitustavasta poikkeavan toimitustavan), viivytyksettä ja joka tapauksessa viimeistään 14 päivän kuluttua peruuttamisilmoituksen vastaanottamisesta. Yritys suorittaa palautuksen sillä maksutavalla, jota asiakas on käyttänyt alkuperäisessä liiketoimessa, ellei kyseessä oleva asiakas ole nimenomaisesti suostunut muuhun, ja joka tapauksessa siten, että hänelle ei aiheudu suoritusten palauttamisesta kustannuksia.
Kaikilla tuotteilla on täysi 14 vuorokauden palautusoikeus. Tuotteen voi palauttaa osoitteeseen: Myllytie 3A 99800 Inari. Palautettavan tuotteen tulee olla käyttämätön ja muuttumaton.
Jos toimitettu tuote on vioittunut, voit tehdä tuotteesta virheilmoituksen ja lähettää paketin postiin. Samalla pyydämme ilmoittamaan, palautatko tuotteen ja haluatko rahat takaisin vai toivotko, että lähetämme vastaavan tuotteen vioittuneen tilalle. Rahojen palautusta varten pyydämme ilmoittamaan tilinumeron.
Palautamme postimaksun asiakkaan tilille, mikäli takuunalainen syy on aiheellinen.